17.7.2012

Hooooliday!

Loma! Blogini on ollut tauolla, eipä se julkaisutahti muutenkaan ole ollut kiivas. Otan tämän kevyenä harrastuksena, kuten nimikin voi antaa ymmärtää. Blogin nimi ei viittaa mitenkään siihen, mitä oikein julkaisen; lähinnä voisi ajatella, että olen herkkä runotyttö, joka pöytälaatikoistaan kaivaa tuotoksiaan esille. Not.

Sisältö tässä blogissa on ihanan kevyttä ja kevyestä minulle tulee mieleen puuvillankukat. Sen lisäksi kirjoitan blogia kuin päiväkirjaa, tarkoitukseni oli alun alkaen kirjoittaa itselleni (?) ja vaikka huomaan, että joku muukin tämän sivuston avaa, en pysty vielä ajattelemaan, että blogilla olisi lukijoita. Voisin ajatella, että blogiani silmäillään, joka on eri asia kuin lukeminen.

Blogin ulkoasu muuttuu välillä, se kertoo minusta aika paljon. Kyllästyn joskus asioihin ja muokkaan niitä mieleisemmiksi. Vaihdan sisustusta, vaatetyyliä.. En ole mikään tietokonenörtti, joten tyydyn bloggerin valmiisiin ehdotelmiin ja pieniin mahdollisuuksiin muokata fontteja ja värejä. Voi kuinka ihailen joitakin tyylikkäitä blogeja! Luen ihan minimaalisesti blogeja, mutta aikalailla laidasta laitaan. On nuorempien ja taas vanhempien naisten muotiin tai sisustamiseen keskittyviä blogeja. Yksi miehen pitämä blogi eksyi tielleni mutkien kautta, Private Blend, joka on mielestäni viehättävä! Siis, palatakseni aiheeseen, blogi muuntautuu, sisällöltään ja ulkoasultaan, silloin kun minua huvittaa. Pahoitteluni:)

Lomamatka kotimaassa tuli ja meni, yhtään kuvaa en ottanut, paitsi lapsista. Niitä en tässä blogissa julkaise, joten lomakuvia ei nyt esiinny kesältä 2012. Ne jäävät omiin arkistoihin... Asuja myös tuli ja meni, voisin niitä kasailla hiljaisempina hetkinä. Kunhan niitä nyt tulee, joskus. Näin pienen vauvan äitinä hiljaisina hetkinä tehdään jotain muuta kuin blogataan. Mutta sitten joskus.

Jatketaan kesän viettoa, satoi tai paistoi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi, arvostan sitä paljon!