23.7.2012

Grey party

Käväisimme perhejuhlissa eräänä sateisena sunnuntaina. Harmaa-musta ensemble oli mukava valinta, mutta silti tilaisuutta arvostava. Takkina Marni at HM, hame ja paita HM, laukku Kirsten Schonning, kengät Peter Kaiser. Olen saanut sellaisen kasvatuksen, että tilannepukeutuminen on tärkeä hallita. Parempi pukeutua hieman yli kuin huomata olevansa liian arkisesti pukeutunut. Juhlien pitäjänä arvostan myös sitä, että vieras on suonut muutaman ajatuksen ulkoasunsa miettimiseen. Nyt oli kyse perhejuhlista, joten asuni oli hillitty.



Takki on kuvassa armoton, laatikko. Päällä ei niinkään, vaikka malli onkin juhliin tarkoitetun takin malli. Tykkään tuosta tyylistä, menneiden vuosikymmenten nostalgiaa. Ei nyt käytännöllisin takki vauvan kanssa ulkoiluun, mutta ei aina tarvitsekaan olla. Olen äiti, mutta olen myös nainen...

Kengät olivat alennusmyynti-ostos Stockmannilta. Peter Kaiserin kiilakorkoiset mokka-patent-ballerinat ovat hämmentävän hyvät jalassa. Pitihän ne kotiuttaa.. Tämän kesän alet jäivät muutoin vähäiselle osallistumiselle, ehkä ihan hyvä. Taidan olla sellaista tyyppiä, joka löytää tarvitsemansa asiat juurikin alennusmyyntien ulkopuolelta. Vaikka löytöjen tekeminen onkin kivaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi, arvostan sitä paljon!